Lippukuntien johtajisto ja ennen kaikkea projektiryhmä toivoo, että tulevasta kämpästä tulisi noin 40-50 neliömetrin kokoinen, yksikerroksinen maisemaan sulautuva mahdollisesti hirsinen rakennus. Nukkumatilat tulisi löytyä kahdelle vartiolle, eli noin 15 henkilölle, mikä vaatii laverit vähintään kahteen kerrokseen. Toiveena on myös, että kämppä koostuisi vain yhdestä, suuresta huoneesta, ei useasta pienestä.
Tulevaan kämppään halutaan tilava, hyvin varustettu keittiö. Lisäksi ehdoton vaatimus on pieni tuulikaappi tai eteinen, jolloin lämpö saadaan pysymään helpommin kämpässä talvipakkasilla. Kämppä tulee lämpiämään puilla, sekä varaavalla takalla, että kamiinalla. Sähköä tulevalle kämpälle ei tule. Vesihuolto hoidetaan kaivolla sekä mahdollisesti sisällä olevasta tiskialtaasta imeytyskentän kautta maahan.
Kämpästä halutaan myös valoisa, toisin kuin vanha. Ikkunoiden määrässä ja suuruuudessa halutaan myös ottaa huomioon energiataloudellisuus. Pimeällä valaistus tullaan hoitamaan kuten perinteisesti, öljylampuilla.
Tulevalle kämpälle on tavoitteena rakentaa myös sauna, pieni varasto, puuvaja sekä huussi. Paikan tulisi olla sopiva myös suuremmille tapahtumille ja useiden ryhmien yhtäaikaiselle retkeilylle, jolloin ympäristöstä on löydyttävä sopivia telttapaikkoja.
Suurin osa yllä olevista tavotteista on tehty heti projektiryhmän perustamisen jälkeen keväällä 2008. Nämä asiat on otettu huomioon alustavia piirustuksia tehdessä, joihin voi tutustua tästä.
Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi
maaseutualueisiin